lauantai 20. elokuuta 2011

Kuvis blogi

Ensimmäisellä kuvistunnilla pohdimme mitä taide on. Katsoimme monenlaisia taideteoksia ja mietimme mitkä niistä ovat omasta mielestämme taidetta. Siitä huomasimmekin, että jokaisella on oma näkemys taiteesta ja sen tulkitsemisesta. Puhuimme myös erilaisista taidekäsityksistä ja taiteen määritelmästä.
 Aloitimme parityön, jossa tehtävänä oli maalata taideteos. Maalauksessa täytyi esiintyä rentoutumisharjoituksessa piirrettyjä asioita. Lähdimme liikkeelle siitä, että mietimme millaisen ympäristön maalaukseen teemme ja miten oliot ja kulkuneuvot saadaan kuvaan mukaan. Ehdimme vielä tehdä luonnoksen ja maalata pohjavärin ennen kuin tunti loppui.
 Viime perjantain tunnilla aiheena oli väriharmoniat. Jatkoimme töitä valitsemalla siihen sopivan väriharmonian. Me valitsimme Roosan kanssa yhden värin harmonian, eli käytämme sinisen eri sävyjä.
 Tunnilla opin, että vastavärit sopivat toistensa kanssa yhteen, mutta ei kuitenkaan kannata käyttää liian monia vastaväripareja samassa teoksessa.

1 kommentti:

  1. Hienoa, opit selvästi jotakin tämän maalauksen yhteydessä, se näkyi selvästi seuraavassa maalauksessasi. Maalauksestanne tuli kaunis ja hellyyttävä. Pinnat ovat eloisia ja värit raikkaat.

    VastaaPoista